Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Macarons

Iida tahtoi tehdä macaronseja ja viimein hiihtolomalla oli aikaa tehdä niitä yhdessä. Neidillä on kirja, josta ohje otettiin. Oli mielenkiintoista tehdä näitä, kun ei ollut hajuakaan minkälainen koostumus taikinalla pitää olla. Tupperin silikoninen alusta oli kyllä hyvä apuväline, siihen sai pursoteltua tasakokoisia ympyröitä.

Kauniilta näyttää uunin jälkeen
 Täytteessä oli tällä kertaa vadelmia, leivontamargariinia ja tomusokeria. Pienin ei tykkää vatuista(kaan), joten tehtiin hänelle muutama oma.

ilman vattuja

Vattujen kanssa.
Hyvin onnistuivat ja varmasti tehdään toistekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti