Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Paperinarukuusi




Käsityömessuilta tarttui mukaan useampia ideoita. Viime vuonna tein joululahjaksi neulotun paperinarukranssin. Paperinarua jäi yli kerän loppu on pyörinyt kaapissa, onneksi messuilta tarttui mukaan aivan loistava idea.

viime vuotinen paperinarukranssi
 PAPERINARUKUUSI! Kaverin kanssa tehtiin kuusi vielä messulauantaina ennenkuin hänen junansa lähti - liimaakin piti käydä Tokmannilta hakemassa projektia varten. Kartio oli erästä toista projektia varten ja päällystin sen foliolla tätä varten. Kaveri onneksi hoiti suurimman osan liimalla läträilyistä, koska mua se vähän inhotti.

Kuusi liimauksen jälkeen.
Paperinarukuusi valoilla
 Valmis paperinarukuusi on ihana! Pienet huomaamattomat valot ostettu messuilta, nyt en enää vain muista kyseisen firman nimeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti