Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Huovutetut kintaat

Joka vuosi pähkäillään 2 kertaa, miten muistetaan hoitajia. Nuorimmaisin on onneksi ollut perhepäivähoitajalla, joten muistettavia on vain yksi. Sitäkin tärkeämpi meidän arjen pelastaja. Viime vuonna jo suunnittelin tekeväni hänelle huovutetut kintaat Unni-langasta, mutta silloin en sitä käsityömessuilta löytänyt ja se sitten jäi. Tänä vuonna sattumalta osui kohdalle ja pääsin toteuttamaan visioni. Tosin myyjä sanoi, että kaksi kerää riittää. Ehkä hän ei ymmärtänyt, että oli kyse huovutetuista, enkä tajunnut siinä vaiheessa googlettaakkaan määrää.

Lisäkerän jouduin tilaamaan samaiselta myyjältä, koskapa kyseistä lankaa on todella niukalti missään myynnissä.

Ohje on Paapon blogista.  Lanka siis Unni ja sävy 4627. Ensimmmäistä kertaa ikinä oli toisessa kerässä väärä vyöte! Oli väärän värin, onneksi huomasin tarkistaa ennen kuin lähdin tilaamaan lisää  - muuten olisi tullut vihreää.

Juuri ennen pesukoneeseen menoa. Jännittää!
 Huovutettuja kintaita olen tehnyt aiemminkin, mutta silloin Novitan langasta ja eri pesukoneella ja eri pesuaineella ja mies oli hoitamassa silloin pussittamisen. Nyt vain tungin pussit sisälle sen enempää niitä kiinnittämättä. Otin riskin, mutta siihen ei homma onneksi kaatunut.

Ensimmäinen pesu oli varovainen 40 asteessa pyöräyttäminen. Ei juurikaan huopuneet.
Toisella kertaa heitin 60 asteeseen tunniksi. Vähän parempi, muttei vieläkään riittävä.
Kolmannen kerran jälkeen olin tyytyväinen.

Ei nämä tässä lattialla miltään näytä, mutta näkee koko muutoksen ennen huovutusta.

Ja vielä kädessä.
 Ehkäpä pitäisi itsellekin tehdä tällaiset. Ja tytöille. Ja ja ja....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti