Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kokomerkinnät - size labels

(summary in English at the bottom)

Meidän lapset on hyvin erikokoisia. Kuopus on isoa siskoaan 6 vuotta nuorempi, joten äkkiseltään voisi olettaa, ettei heidän vaatteet mene sekaisin. Sekaisin ne silti menee, johtunee osittain siitä, että on saman kuosisiakin. Yksi tavoite Curion hankinnassa oli se, että teen itse koko merkinnät lasten vaatteisiin, jotta olisi Maunullekin vähän vinkkiä omistajasta.

Viime viikonloppuna sain viimein tilattua kalvoa merkkejä varten PuuhakasPajasta. Toimitus oli todella nopea, kalvot oli mulla jo tiistaina. Tänään sitten pääsin viimein leikkely vaiheeseen asti Vähän joutu asetuksia kokeilemaan, ennen kuin löytyi Curiolle sopivat

Eilen tehdyt leggarit; pinkit koossa 152, muut 122 cm. Kaava Heilt Spesiell.

Alustoja oli käytössä 6, terä 2, paksuus 5, ja tupla leikkaus.
Ekoista leggareista saatiin kumpparikin kovetettua ja synteettinen ompelulanka sulatettua, kun ei heti tajunnut, että ne menee noin nopeasti kuumasta pilalle. Muiden kanssa sitten osasikin jo varoa :)


Finally I tried to do size labels with my Silhouette Curio. It was a bit difficut to find right setup but after few times testing I did it! 6 platforms, speed 8, thickness 5 and douple cut. Still there is much to learn, today we noticed that you have to be careful when ironing near rubber band. Also synthetic sewing thread melted...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti