Rakentamista, leipomista, ompeluita, elektroniikkaa ja askarteluja.... Kaikenlaista säätämistä yhdessä ja erikseen, sen mitä kolmen lapsen perheessä ehtii. Blogin parissa häärii perheen aikuiset, joista Marjan sydäntä lähellä on askartelut, ompelut, pihan laitto ja erityisruokavaliollisille leivonta ja Maunu on keskittynyt enemmän rakentaiseen ja elektroniikkaan.

torstai 11. elokuuta 2016

Betonisaappaat

Näistä muodostui melkein koko perheen projekti. Keväällä totesin, että keskimmäisen saappaaista lähtee vuori sisältä. Niitä ei siis voinut säästää enää kuopukselle. Facebookin betoniaskarteluryhmässä on monesti näkynyt betonista tehdyt saappaat. Sellaiset siis työn alle eli odottamaan, että Maunu tarvitsee betonia johonkin!

Kuivumisen jälkeen saappaat saivat tovin odottaa jatkotyöstämistä. Keskimmäinen on käynyt useamman vuoden käsityökoulussa, joten päätin antaa jatkohommat hänelle. Autotallista löytyi vaalean harmaata maalia, jonka Iida hyväksyi. Ihan vaaleanharmaaksi niitä ei viitsitty jättää, vaan päätettiin decoupage-tekniikalla laittaa lautasliinasta leikatut Marimekon Unikot.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia: